Hyvät, paremmat ja paremminvoivat, osa 4

Hyvät, paremmat ja paremminvoivat on huumorillinen jatkokertomus Pohjois-Savon hyvinvointialueen synnystä. Kirjoittaja on keksinyt tarinan omasta päästä, mutta henkilöt ja taustatiedot ovat tosia. Tarkoitus on kuvata uuden rakentamista hauskasti ja kevyesti. Viimeksi kurkistimme hyvinvointialueen lompakkoon, tässä osassa tutkimme omaa Sotkan munaa. Mukavia lukuhetkiä!

Alkumuna, hyvinvointialueen alkamisen ajanjakso häämötti yhä lähempänä. 

Työntekijät opiskelivat kuumeisesti uusia tietokoneohjelmia ynnä tuttujen ohjelmien uusia hienouksia, talouden suunnittelijat porautuivat syvälle lähivuosien rahanpitoon ja aluehallituksen valitsemat 12 jantteraa johtajaa tarttuivat hommiinsa.

Kansalaiset, medborgare tuntuivat sen sijaan välttelevän uudistusta parhaansa mukaan. Ja mikäs hätä heillä olikaan, kun kaikki vakuuttivat, että alkuvaiheessa ei mikään muutu. 

 

Yksi hyvinvointialueen tuoreista pomoista oli peloton strategia- ja kehitysjohtaja Juuso Tamminen. 

Tammisen pää oli syvällä tulevan hyvinvointialueen hupparissa. Hän oli ollut strategian vastuuvalmistelija ja jatkoi nyt luontevasti tulevan hyvinvointialueen aarrekartan nikkaroimista.

Yhteistä pohjaa toiminnalle oli paalutettu. Tiedossa oli lähtötilanne: missä oltiin hyviä, missä voisi parantaa ja mitä kohti suurin piirtein oltiin menossa. Mutta miten hyvinvointialue toimii ja miten se pyrkii tavoitteisiinsa, siinä oli vielä tekemistä.

- Mikä erottaa meidät muista, millainen on Pohjois-Savon tulevaisuus, Tamminen pohdiskeli kesken työmatkapyöräilyn.

 

Vuodenvaihteessa kuoriutuva hyvinvointialue tarvitsi alkumatkalleen jonkinlaisen suunnan ja painopisteet sekä mielellään toimivan kompassin auttamaan taivallusta kohti uutta.   

Strategian tekeminen oli valintojen tekemistä. Kaikkea ei voitu tehdä, vaikka käytössä olisi ollut kaikki maailman rahat. 

Parempi kuin Keski-Suomi vai jopa parempi kuin Pohjois-Karjala? Parempi kuin isot yksityiset kilpailijat, menestyvämpi kuin Microsoft?

Hoituuko kiireetön hoito ilta-aikaan tai pääseekö savolainen omalla rannekkeella lääkäriin vaikka keskellä yötä?

Onko asiakas kuningas vai onko kuningas Walesin prinssi? 

 

Ilmassa leijui siis kiperiä kysymyksiä. Jos ne oikein tiiviiksi paketiksi niputti, niin kolmeen kysymykseen piti yhdessä etsiä vastauksia.  

Mitä me halutaan olla?

Mitä me pidetään tärkeänä?

Miten me päästään siihen, mitä me halutaan olla? 

Jos kyse olisi ollut sinkkumarkkinoista, vastaukset sinkusta riippuen olisivat voineet olla: 

Osa hyvää parisuhdetta.

Luotettavuutta, samoja arvoja, juttelutaitoa, mukava viettää aikaa yhdessä ja erikseen.

Haen Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan.

 

Mutta nyt ei etsitty unelmien kumppania, vaan kysyttiin työntekijöiltä, millainen olisi unelmien työpaikka, sellainen, josta voisi olla ylpeä. 

Työntekijöiltä oli pyydetty viisaita sanoja viimeksi sähköisellä kyselyllä. Hyvinvointialueen tarinaa olivat osaltaan pohtineet niin valtuusto kuin tuore johtoryhmäkin, mutta työhön haluttiin kaikki mukaan, niin että uudesta työpaikasta saataisiin aidosti yhteinen juttu. 

- Jos työntekijä on tyytyväinen, on asiakaskin tyytyväinen, Juuso Tamminen paukutti faktoja johtoryhmän pöytään. 

Piti siis keksiä iskevä sanoitus. Tarina, joka olisi totta ja jonka takana voisi jämerästi seistä.

 

- Meillä pitää olla yhteinen kannustava ryhmähuuto, Tamminen kuvaa.

- Kun kannustushuuto on kohillaan, saamme asiakkaat mukaan ja kannustamaan meidän joukkuetta.

- Mites jotenkin tähän suuntaan, ihan aivonystyröitä tässä herättelen, Tamminen sanoi ja louhe lausumaan:

Osaamme melkein taikoa.

Olemme aitoja.

Emme rakenna raja-aitoja.

 

Aluevaltuusto strategian lopulta hyväksyisi, joskus ensi vuonna. Hartiat piti joka tapauksessa pitää rentoina, polvissa pieni jousto ja katse horisontissa. Strategiaa ei tehty vuodeksi kerrallaan, vaan hakusessa oli pysyvämpi latu. Keltamustat suuntaviivat, joita pitkin tuntematonta kohti olisi kevyt kulkea. 

Sitä voisi jokainen työssään sitten seurata ja saada apua arjen pyöritykseen. Kuin työkaverin luja olka, johon voisi tukeutua, kun tuli tenkkapoo tai kun työn lomassa piti tehdä vaikea valinta tai kuin radion antenni, joka oikeaan suuntaan osoittaessaan kajautti ilmoille juuri ne oikeat sanat.

Siinä täytyy olla rakkautta
siinä täytyy olla unelmii
mannapuuroa ja mansikkaa
juuri oikeenlaista kemiaa
sen täytyy joskus satuttaa
sen täytyy voida naurattaa
ei siitä muuten mitään tuliskaan
ilman oikeenlaista kemiaa.
 

Edelliset osat

Lue jatkokertomuksen ensimmäinen osa

Lue jatkokertomuksen toinen osa

Lue jatkokertomuksen kolmas osa