Hyvät, paremmat ja paremminvoivat osa 3
-

Julkaistu

Hyvät, paremmat ja paremminvoivat osa 3

Hyvät, paremmat ja paremminvoivat on huumorillinen jatkokertomus Pohjois-Savon hyvinvointialueen synnystä. Kirjoittaja on keksinyt tarinan omasta päästä, mutta henkilöt ja taustatiedot ovat tosia. Tarkoitus on kuvata uuden rakentamista hauskasti ja kevyesti. Viimeksi nousi jännitys ennen hyvinvointialuejohtajan valintaa, tässä osassa kurkistamme hyvinvointialueen lompakkoon. Mukavia lukuhetkiä! 

Väki alkoi poukkoilla laiturilla, Pendolino Helsingistä Kuopioon avasi ovet ja vaikka lähtöön oli vielä vartti, ihmiset suuntasivat määrätietoisesti kohti omia paikkojaan. 

Kari Janhonen jättäytyi jonon hännille. Kyllä oma paikka vaunussa odottaisi. Takana oli uuvuttava kierros ministeriössä. Laihaa kahvia ja kuivia keksejä, samalla kun hattu kourassa puhui lisää rahaa Pohjois-Savoon hyvinvointialueelle. 

Oma paikka löytyi vaunusta numero viisi. Janhonen suoristi jalkansa edessä olevan istuimen alle. Ensimmäinen hetki päivän aikana, kun sai höllätä kravattia ja uppoutua hetkeksi omiin ajatuksiin. Onneksi vieruspaikka oli vapaa, sai kaikessa rauhassa syödä myöhäisen lounaan, aseman K-kaupasta ostetun kinkkukolmioleivän. 

 

Valmistelun kello tikitti kuin Valkoisen kanin käpälissä, mutta talouden vastuuvalmistelijan pää ei ollut kolossa.  

Itse asiassa tilanne näytti tällä hetkellä vähän lupaavammalta. Ministeriö vaihtoi toki ajatuksiaan rahoituksen yksityiskohdista kuin kreikkalaisen mytologian Hydra yhdeksine päineen. Mutta tällä hetkellä pahimmat ennusteet olivat vaihtumassa savolaisittain parempiin.  

Ensi vuonna hyvinvointialueella olisi kukkarossa rahaa valtionvarainministeriön arvion mukaan: 1 miljardi, 147 miljoonaa ja 506 tuhatta ja 701 euroa.  

Yliopistolisästä oli sen sijaan otettu ikävästi aikalisä. Jos bonus ei toteutuisi, tarkoittaisi se noin 12 miljoonan euron menetystä Pohjois-Savoon.

Kaikki laskelmat olivat toki vielä alustavia. Helsingin kirkolla kukkaron nyörejä saisi pyöritellä vielä monta kertaa ennen kuin hyvinvointialue aloittaisi – ja sen jälkeenkin.  Se oli kuitenkin varmaa, että hyvinvointialueen asukasluku oli ratkaiseva tekijä. Valtio antaisi köntän rahaa sen perusteella, mikä on alueen väkiluku ja palvelujen tarve. 

Samassa veneessä soudettiin siis kuntien kanssa. Pohjois-Savon pitäisi houkutella muuttajia ja vauvabuumi tulisi myös enemmän kuin tarpeeseen. Ennusteen mukaan väki savolaispidoissa vähenisi ainakin vuoteen 2040 asti. 

 

Janhonen oli naputellut hyvinvointialueen lukuja taskulaskin sauhuten. Vaikka kuinka vaihtoi tulokulmaa, luvut pysyivät haastavina.  

Eikä se ihme ollut. Yksi uudistuksen tavoitteista oli saada hyvinvointivaltion rahat riittämään, kun suomalaiset ikääntyisivät yhä isompina joukkoina ja tarvitsisivat palveluita. Rahaa piti säästää. 

Pohjois-Savossa ei oltu eletty kuin pellossa, mutta aikaisempaan verrattuna tiukempaa taloutta oli luvassa. Janhosen laskin näytti selvin numeroin, että hyvinvointialueen kulut eivät voisi nousta yhtä nopeasti kuin Savossa oli totuttu.  

Kuinka säästöjä voisi saada vikkelästi aikaan. Jokunen vuosihan siihen väistämättä menisi. Janhonen ähkäisi. Rakennuksia pitäisi edelleen korjata ja laitteita uusia eikä tietokoneohjelmatkaan ilmaisia ole. 

Aiempina vuosina juuri rakennusten korjaukset ja uusien pystytykset olivat nostaneet kuluja Pohjois-Savossa.  

Aluehallitus oli jo päättänyt, että ensi vuonna investointien loppusummaksi tulee enintään 78 miljoonaa euroa. Eli jo aloitetut pääteltäisiin, uusia ei hevillä voinut käynnistää. 

 

Mutta vielä ei ollut matti kukkarossa. Pohjois-Savossa oli ennekin pärjätty ja pärjättäisiin jatkossakin, Janhonen tuumi.  

Ja samassa tilanteessa oli liki koko Suomi. Jos Savon Spedet eivät saisi kuningasajatusta, kuinka rahan saisi venymään ehkä Pohjanmaan junkkareilla välähtäisi.  

Kunhan Savon kirkkovene soutaa yhteen suuntaan, samassa rytmissä ja pieni savolainen huumori ei sekään pahentaisi asiaa. Raja-aidoille ei ollut nyt varaa jäädä huutelemaan. 

Ja eihän se raha onnelliseksi tee, kunhan sitä on sen verran, että palvelut pyörivät näppärästi. Ja pienistä puroista syntyy iso joki. Eikä se pelaa, joka pelkää! 

 

Annan toisten mä talletella suuret setelit 

Ne multa pitkät vain saa 

Elän pelaan kuljen ja laulu soi 

Kas osaansa ei muutella voi 

Ja ja 

Määräänsä ei muutella voi 

Four Cats, Suuret setelit 
 


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!