Osallistu sivuston nimikisaan ja voita mehevät palkinnot
-

Julkaistu

Osallistu sivuston nimikisaan ja voita mehevät palkinnot

Teksti: Anna Laukkanen,

Rakkaalla lapsella kannattaa olla monta nimeä. Pshva.fi on looginen ja selkeä sivuston osoite, jolla on päästy hyvin liikkeelle valmistelun alkuvaiheessa. Nyt käynnistyy kuitenkin ideakilpailu tarttuvasta, hauskasta ja veikeästä versiosta nykyisen sivustonimen rinnalle. Nettisivujen lisäksi hyvinvointialueen lyhenne tulee näkymään mm. henkilöstön sähköpostiosoitteen loppuosassa.

Mikä voisi siis olla suussa mukavasti soljuva, napakka ja tarttuva lyhenne, joka omalta osaltaan kuvastaisi hyvinvointialuetta? Osallistu kilpailuun ja keksi sananparsi, josta tulee tuttu työntekijöiden lisäksi myös kuntalaisille. 

- Suomessa tulee olemaan parisenkymmentä hyvinvointialuetta ja Pohjois-Savo on yksi näistä. Erottautuminen tulee toki tapahtumaan alueiden palveluiden kautta, mutta myös nimi luo mielikuvaa, KYSin viestintäjohtaja ja hyvinvointialueen viestintäryhmän vetäjä Petteri Alanko kuvaa

- Muutosta helpottaa, jos saamme luotua muistettavan lyhenteen hyvinvointialueellemme, joka toimii muun muassa nettisivujen osoitteena sekä henkilöstön sähköpostiosoitteen loppuosana. Hyvinvointialueelle siirtyvällä henkilöstöllä on ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa, joten kannattaa olla aktiivinen.

Kysely on päättynyt 27.10.2021.


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!