Hoi sinä pohjoissavolainen hyvinvointialueen asukas!
-

Julkaistu

Hoi sinä pohjoissavolainen hyvinvointialueen asukas!

Kutsumme sinut mukaan Pohjois-Savon hyvinvointialueen strategiatyöhön. Millainen on Pohjois-Savon hyvinvointialue ja sen järjestämät sosiaali-, terveys-, ja pelastustoimen palvelut tulevaisuudessa?

Me uskomme, että parasta tietoa saadaan asukkailta ja sen vuoksi olemme päättäneet järjestää asukaspaneelin Pohjois-Savon hyvinvointialueen strategian työstämiseen syksyllä 2022.

Asukaspaneelissa pääset mukaan vaikuttamaan jo valmisteluvaiheessa. Olet tuomassa näkemystäsi pohjoissavolaisten ihmisten tarpeista ja palveluista sekä otat kantaa siitä, mihin rahojen tulisi riittää hyvinvointialueella. Millaisella visiolla tähän vastattaisiin?

Asukaspaneeli toteutetaan syys- ja marraskuun aikana. Ensimmäinen asukaspaneeli sisältää lähipäivän 10.9.2022 Kuopiossa sekä viikon kommentointijakson digitaalisessa ympäristössä 12.9.-18.9. Julkilausuma viedään valtuustoseminaariin 22.9.2022.

Palaute- ja jatkotyöskentelyn lähipäivä päätetään yhdessä tarpeen mukaan loka- tai marraskuuksi.

Ensimmäisen vaiheen lähipäivään osallistumisesta sekä digitaaliseen keskusteluun osallistumisesta maksetaan 65 euron palkkio ja matkakustannukset sekä tarjotaan lounas ja iltapäiväkahvi. Digitaaliseen keskusteluun etsitään vaihtoehtoisia tapoja osallistua, jos tarvittavia laitteita ei sinulla ole.

Mitä me toivomme osallistujilta?

Toivomme, että sinulla on kokemusta julkisista sosiaali-, terveys-, ja pelastustoimenpalveluista, oletpa sitten satunnaisesti palveluja käyttänyt tai palvelujen suurkuluttaja.

Toivomme kuulevamme juuri sinun äänesi ja sinun kokemuksesi ja näkökulmasi. Asukaspaneeli ei ole tarkoitettu edunvalvontaan, hankkeille tai erilaisille organisaatioille vaan suoraan asukkaille.

Kerro ilmoittautuessasi, jos sinulla on osallistumisen esteitä. Koetetaan miettiä hyvä ratkaisu osallistumisesi mahdollistamiseksi.

Otamme asukaspaneeliin mukaan 30 henkilöä. Asukaspaneeliin kootaan monipuolinen kattaus pohjoissavolaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä. Mikäli et tällä kertaa tulisi lopulliseen asukaspaneeliin valituksi, niin toivomme, että yhteystietosi on käytössä kyselyihin tai uusiin asukaspaneeleihin vuosien 2023-2025 välillä.

Tule siis mukaan ja ilmoittaudu tämän linkin kautta 4.9. klo 16 mennessä:
https://link.webropolsurveys.com/S/C1B83081244EA067

Tietoa asukaspaneelista

Asukaspaneeli on satunnaisotannalla valittu joukko asukkaita, jotka syvällisesti perehtyvät ja keskustelevat tietystä aiheesta sekä muodostaa julkilausuman (ehdotuksia, suosituksia tai kannanottoja) päätöksentekijöille ja alueen asukkaille. Syntynyt lopputulos on avoin kaikille asukkaille. Asukaspaneeli voidaan järjestää myös digitaalisesti.

Pohjois-Savossa tehdään asukaspaneelikokeilu 2022. Varsinaista satunnaisotantaa ei tehdä suoraan väestörekisteristä, vaan markkinoinnin, järjestöjen sekä palvelupisteiden kautta pyritään saamaan moniääninen kokoonpano pohjoissavolaisista asukkaita. Asukaspaneeliin toivotaan erityisesti myös heitä, jotka eivät ole äänestäneet kunta- tai hyvinvointialuevaaleissa.

Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallintosäännössä asukas- ja asiakaspaneelit ovat vapaaehtoisina vaikuttamistoimieliminä. Nämä käynnistyvät 2023 alusta.

Lisätietoja:

Anne Aholainen
Projektipäällikkö, osallisuus ja järjestöt
044 714 2676
anne.aholainen@pohjois-savo.fi


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!